Projekti vuodessa, jo vuodesta 2009

Kookkaan videoprojektin tekeminen on aikaa vievää puuhaa. Idean ja valmiin tuotoksen väliin mahtuu monta työvaihetta. Ensin pitää varmistua, että idea on niin hyvä, että sen parissa on valmis viettämään vuoden elämästään. Sen jälkeen luvassa on mm. käsikirjoitus, työryhmän kasaaminen, kuvausten suunnittelu, kuvaukset, leikkaus, musiikin säveltäminen, äänitykset, miksaus ja kokonaisuuden koostaminen.

Olenkin huomattavan tyytyväinen, että jo kaksi projektia on saatu kunnialla valmiiksi. Molemmilla kerroilla työn määrä on yllättänyt, ja kestänee vielä muutamia vuosia, että arviot projektin tekemiseen tarvittavasta ajasta saavuttavat terveen realismin. Silti vakaa päämäärä on julkaista yksi uusi videotyö vuosittain.

Tältä sivulta pääset tutkailemaan valmiiden projektien taustoja ja katsomaan mitä seuraavaksi on luvassa.

       Jo valmistuneet projektit

            Näin se alkoi - Vuoden 2009 projekti

            SUN - Vuoden 2010 projekti

 

       Tulevat projektit

            Kirja - Vuoden 2011 projekti (käynnissä)

            Hotelli - Vuoden 2012 projekti