Kirja - Elokuva 2011
Jo paljon ennen ensimmäisen elokuvan editoinnin loppumista, Sun projektin valmiiksi saattamisesta puhumattakaan, alkoi hinku kirjoittaa seuraavaa elokuvaa. Kaikki ne NSA:n tekniset ja ohjaukselliset epäpuhtaudet, puutteet ja suoranaiset virheet tuli pureskeltua leikkausvaiheessa toistuvasti, mikä kasvatti nälkää pistää ensimmäistä elokuvaa paremmaksi. Aikomus on myös pysyä vielä toisen elokuvan verran romanttisen komedian puolella, vaikka Näin se alkoi:n ensi-illassa leikittelinkin seuraavan elokuvan olevan indiekuvaajille tutumpaa zombie-genreä.
Idea seuraavasta elokuvasta muovautui hitaasti kahden vuoden ajan, kunnes keväällä 2011 kirjoitin tiiviiseen tahtiin 84 sivuisen käsikirjoituksen. Pitkän hauduttelun aikana oli muodostunut kohtauksia, tunnelmia ja yksittäisiä hauskoja tilanteita, joista parsin kasaan yhtenäisen kokonaisuuden. Vaikka paljon ideoista päätyi käsikirjoitukseen, jäi vielä suurempi osa odottamaan sopivampaa aikaa ja paikkaa.
Ensimmäisestä läpeensä onnelliseksi kaavaillusta elokuvasta poiketen, toisen elokuvan lähtökohtana on päähahmon nopea romahdus, joka käynnistää toiminnan. Tapahtumaa on myös edeltäjää enemmän ja rytmi on jonkin verran tiiviimpi. Komediaa ei silti lähdetä alleviivaamaan, eikä romanttikkakaan yltyne imeläksi.
Muutamia tehosteisiin nojaavia kohtauksia lukuun ottamatta kaikki kuvamateriaali saatiin kuvattua elokuun 2011 ensimmäisen viikon loppuun mennessä. Editointi ja sävellystyöt jatkuvat yli talven ja ensi-iltaa voidaan odottaa vasta vuoden 2012 syksyllä.
Enemmän elokuvan työvaiheiden etenemisestä löytyy projektiblogin puolelta.